Kiinan kiertomatka 2.-19.5.2025
Kiinan kiertomatkalla koemme omin silmin maan hätkähdyttävät luonnon rikkaudet. Lähde mukaan kiertomatkalle Kiinan salattuihin luontokohteisiin, joissa vain harva on voinut tähän päivään mennessä vierailla!

Monipuolisella Kiinan matkallamme tutustumme kolmeen hyvin erilaiseen luontokohteeseen.
Matkamme alkaa maan keskisestä Sichuanin maakunnasta, joka on tunnettu myös jättiläispandoistaan. Ensimmäisenä retkikohteena ovat pikkupandat, joiden kotimetsässä alppiruusujen kukinta on juuri parhaillaan.
Luontoharrastajalle keväisen Kiinan ehdoton vetonaula on värikkäiden fasaanilajien soidin. Retkeilemme eteläisen Sichuanin maaseudulla ja pääsemme seuraamaan hopea- ja platinafasaanien soidinta, ja tutustumaan myös muihin eksoottisiin lintulajeihin.
Täysin poikkeavana matkakohteena lennälle Qinghain maakuntaan Tiibetin ylängöllä. Jätämme nopeasti pääkaupunki Xining taaksemme, ja matkustamme syrjäiseen vuoristoon. Majoitumme paikallisen jakkipaimenperheen ylläpitämään vuoristomajataloon, josta käsin voimme retkeillä alueen rikkaan eläimistön parissa. Pääkohteena on alueella asustava lumileopardi. Sen lisäksi mahdollisuudet ovat hyvät myös ilvesten, susien, tiibetinkettujen ja arokissojen seuraamiselle.
Palattuamme takaisin Sichuaniin sukellamme Tangjiahen kansallispuistoon, joka on myös yksi villien jättiläispandojen asuinalueista. Majoitumme puiston sisällä ja retkeilemme monien eksoottisten nisäkkäiden, kuten takinien ja lumiapinoiden, parissa. Matkamme huipentuu kultafasaanien soidintanssiin syrjäisessä erämaassa.
Tervetuloa mukaan ikimuistoiselle matkalle Kiinan salattujen luontokohteiden pariin!
Matkaohjelma
1. pv Lentomme lähtee Helsingistä iltapäivällä.
2. pv Saavumme perille Chengduun illalla.
3. pv Lähdemme päivällä ajomatkalle WawuShaniin, jonne saavumme illlalla.
4. pv Retkeilemme koko päivän pikkupandojen jäljillä Wawun vuoristossa.
5. pv Jatkamme retkeilyä pikkupandojen parissa, illaksi ajamme Pingshaniin.
6. pv Vietämme koko päivän piilokojussa kuvaamassa upeita fasaaneja niiden soidinpaikoilla, joilla viihtyy myös muita eksoottisia lintulajeja.
7. pv Jatkamme fasaanilajien ihailua ja kuvaamista kojussa. Illaksi ajamme Chengduun.
8. pv Lennämme Xiningiin. Perillä jatkamme suoraan Tibetin ylängöllä olevalle lumileopardialueelle. Majoitumme paikallisen jakkipaimenperheen pitämään majataloon vuorilla.
9.-11. pv Vietämme yhteensä viisi päivää Tiibetin ylängöllä, retkeillen lumileopardin, arokissojen ja muiden eksoottisten nisäkkäiden parissa.
12. pv Aamun retkien jälkeen palaamme illaksi Xiningiin.
13. pv Aamulento Chengduun, jonka jälkeen jatkamme illaksi Tangjiahen kansallispuistoon.
14.-15. pv Tangjiahen kansallispuistossa keskitymme eksoottisten nisäkäslajien – kuten lumiapinan – etsintään.
16. pv Siirrymme koko päiväksi kuvaamaan lumiapinoita läheisessä vuoristossa.
17. pv Aamupäivä kultafasaanien soidinpaikalla. Illaksi palaamme Chengduun.
18. pv Kotimatka Pekingin kautta Suomeen alkaa aamulla.
- Eksoottiset fasaanilajit, kuten platinafasaani, hopeafasaani ja kultafasaani
- Eksoottiset nisäkäslajit, kuten takini, tiibetinmakaki, kiinangoraali, kiinanserovi, kiinanmuntjakki, tupsumuntjakki, kauluskarhu ja lumiapina
- Tiibetin ylängöllä asustava lumileopardi, majoittautuminen paikallisessa jakkipaimenperheessä
Suomen Kuvausmatkat Oy on rekisteröity valmismatkojen järjestäjä, Rekisteröintitunnus: 46/12/Mj.